Sivut

maanantai 15. syyskuuta 2014

se oli vilautus

DSC_4065 DSC_4066 DSC_4077 DSC_4070 DSC_4073

Arkeen palattiin myöhään tiistaina ja heti keskiviikkona oltiin molemmat reippaina koulun penkillä. Vielä odotellaan valokuvaajalta kuvia ja lepuuttaakseni aivoja välillä opparin teosta päätin julkaista muutaman kuvan mitä perjantaina, kun oltiin juhlapaikkaa laittamassa kuntoon, nappasin.

Jokaisessa pöydässä oli hieman pöydän koosta riippuen
-yksi happy joe-pullo, jossa oli oranssia neilikkaa
-yksi iso hillopurkki, jossa iso kynttilä/pilttipurkki, jossa hiekkaa pohjalla sekä tuikku
-yksi korkeampi lasipurkki, jonka sisällä oli käpyjä.
Lisäksi jokaisessa pöydässä oli vesipullot, joissa pöytänumerointina valokuvat meistä kyseisenä vuotena.

Kaitaliinat ostin heinäkuun lopussa Lapuan kankureiden myyntipäiviltä, meillä oli yhdeksän valmista liinaa sekä 15 metriä kaitaliinaa, joka itse liinoiksi ommeltiin. En etsimisestä huolimatta nyt löytänyt kuosin nimeä mutta ostaessa ajatus oli, että itselle ja vanhemmille jää liinoista osa arkikäyttöön. Kaitaliinaa on kuitenkin vielä jonkin verran, joten jos se silmääsi miellyttää ja olisit siitä kiinnostunut, laita kommenttia :) (Muutakin häätavaraa on tulossa myyntiin, jahka saan kaiken purettua ja kuvattua) 

2 kommenttia:

  1. Kaunista ja jotenkin kuvista huokuu rauhallinen, seesteinen tunnelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) hhaha.. :D hyvin onnistuneet kuvat siis, tunnelma ei tainnut ihan sellainen tuossa vaiheessa vielä olla :D

      Poista